Tietoja minusta

Oma valokuva

Tarjan kodin ja pihan pienet askareet omaksi iloksi tallennettuna päiväkirjamaisesti.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulu!

Vaikka ei valkeaa Joulua saatu tänne länsisuomeen tuli se Joulu silti!
Nyt on syöty Jouluähky ja kinkkua pitää sulatella seuraava kuukausi nyt ihan tosissaan. Tässä meidän Joulutunnelmaa 2013:



Körmy on passissa, joko se tonttu jo tulee....

Vielä ei näy lahjaakaan kuusen juurella.


No vihdoin se tonttu piipahti ja muutaman lahjankin jätti.

Körmy kertoo, että on ollut kilttinä koko vuoden!

Vakuuttelu tuotti tulosta: Körmy sai kolme lahjaa.

Porin Faunattaresta Körmylle oli tonttu löytänyt ihanan villapaidan.

Kyllä nyt kelpaa huulia lipoa.

Ja tähän talveen sopivan sadeasunkin tonttu oli löytänyt samasta paikasta.

Ylös emäntä sohvalta ja heti kinkun sulattelu lenkille!!!!
(valkoinen hamonen on By Pia's ja ihan mun lemppari! Ei kiristä vaikka kinkkua olisi syöty enemmänkin!)

Ja nyt keräämään inspiraatiota: Tuomaksen huone (Tuomas on siis meidän 13 v) pitää rempata teinille sopivammaksi! Ensi viikolla sitten!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pikkujoulu!

Joulukuun 1. Nyt saa alkaa virallisesti koheltamaan Joulujuttuja.
Valokranssit ikkunoihin...

Muratti on taivuteltu joulukuusen muotoon ja saanut punaisen rusetin. Ja sitten kynttilöitä, voiko niitä olla koskaan liikaa? Körmykin nautiskelee sohvalla.

Lisää kynttilöitä.....

Punaisia tyynyjä. Niin älä katso makkariin siellä on päiväunet isännällä menossa ja peitot kotoisasti mytyssä, kuten meillä aina arkena taitaa olla.


Leivinuunissa valkea, että saadaan paistaa joulutorttuja.

Puusoffa Joulun väreissä.



Joulutähti ikkunassa. Ja Körmykin päivystämässä!

Piparkakkutalo keittiön pöydällä.

Jouluvaloja ikkunassa


Joulu!

Joulu eteisessä!



Oho tonttuko jo siinä!