Tietoja minusta

Oma valokuva

Tarjan kodin ja pihan pienet askareet omaksi iloksi tallennettuna päiväkirjamaisesti.

torstai 14. toukokuuta 2015

Ihan pihalla

Helatorstain vapaa tuli hyödynnettyä ihan pihalla 😁.
Sorakasa sai kyytiä parin vapaaehtoisen talkoolaisen voimin....
Jokos ensi viikolla soran päälle saataisiin se jokin, jonka pieneen laittoon menee varmaan alkukesä.
 Sitten tein ehkä virheen.... istutin pienen pienet samettiruusun taimet jo ulkoruukkuun.... voipi olla, että varpaat heillä vielä jäätyy....
 Varmuuden vuoksi istuttelin loput samettiruusut astioihin eli vanhoihin kattiloihin. Saavat suojaa ja lämpimämmät olot WillaPusupömpelin lämmössä.



Sain vielä itseni motivoitua pesemään etuterassin. Aamukaffee paikka on nyt onneksi siivottu talvenjäljiltä. 
Huomenna vielä päiväksi töihin ja sitten taas viikonlopun viettoon pihahommeleiden merkeissä 😀

perjantai 8. toukokuuta 2015

Pian juhlitaan äitejä

Töistä tultuani oli ihan pakko alkaa siivoamaan, vaikka se ei nyt aina lempipuuhaa olekkaan. Vauhtia siivousvimmaan hain kirppikseltä. Löydöt sieltä saavat toisinaan minutkin motivoitumaan hanakasti siivoamaan, jotta saan sitten töllistellä uusvanhoja aarteitani oikein hartaudella.

Körmykoiruus nauttii, kun tuulimyllyn nopeudella viilettänyt mamma on lopettanut riehuntansa. Tuvassa on vihdoin rauhallista.

Ahaa Körmy taisikin tarkastella uskaltaako jo asettua vartiopaikkaansa soffalle.
 Ja sitten löytöön....tällä kertaa silmiini osui Fazerin maitonappirulla karkkilaatikko. Se oli nyt vaan saatava vaikka usein tuntuu, että hukun kaikkeen turhaan roinaan....

Tämä hyllykkö sai kannateltavakseen pilkullisen mittakannun. Ei kirppikseltä, mutta alennuskorista.
 Juuri siivoamisen loppupuolella naapurin Jaana soitteli lenkkitiedustelua. Mehän Körmyn kanssa oltiin tottakai valmiita lähtemään. Lenkin määränpää oli hakea valkovuokko kimput äitienpäiväksi. Kimppu voittaa melkein kaupasta ostetun. Valkovuokot ovat vaan niin kauniita.

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE ♡♡♡


sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Pihapuuhaa!

No niin...juuri, kun puskat on saanut hyvään kasvuvauhtiin niin tulee idea..... enpä kerro vielä, mikä idea, koska juttu ei ole 100% varma. Mutta varmaa on, että myllätty on ja piha on kuin sotatanner. Annanpa teidänkin nauttia mylläykseni tuloksesta:

Tämä kuva on viime kesältä. Kaikki oli silloin vielä "hyvin".... puskat elinvoimaisia ja viihtyivät paikassaan.
 
Tässä on puskaressukoiden tämän hetken loppusijoitus paikka. Autokatoksen reunassa rojun ja ryjän kanssa.....

Ja metsän reunaankin lapioni eksyi..... sinne on haaveena saada pieni metsäpuutarha. Aikaa sen toteuttamiseen olen ajatellut menevän 10 vuotta.....sitten laitan teille siitä postauksen :D

Illalla sitten katselin sälekaihtimen välistä hävitystä sekavin tuntein.....toivotaan, että tästä projektista jotain hyvää seuraisi.....

Tässä kuva alueesta viime kesältä.....vihreetä näytti olevan....
No niin. Näin tänään. Lähiaikoina, ehkä jo huomenna selviää, mihin suuntaan tämän kesän rojekti etenee. Kirjoittelen piakkoin, mitä meillä tapahtuu...